Vuosi 2020

Belgian Marttojen etäpikkujoulut 8.12.2020

*Marttavisa. Sanna oli tehnyt kymmenen kysymystä Martat-lehden sivuilta. Kisan voitti puheenjohtajamme Katariina 7.5 pisteellä.

*Lyhyt esitys kehitysyhteistyöstä. Karoliina kertoi marttojen kehitysyhteistyöstä, sen historiasta ja nykyhetkestä.

*Mikä on sinun jouluaarteesi? Onko se koriste, ruoka, laulu tai jokin muu? Mitä ilman joulustasi puuttuu jotain? Leni johdatti osallistujat keskusteluun omista jouluaarteistaan. Esille tulivat mm. rosolli, piparit ja kinkku. Lumiukko-elokuva ja sen tunnuslaulu, Varpunen jouluaamuna, Kun joulu on ja Kello löi jo viisi.  Seimi Jerusalemista, enkelikello, joulun muistivihot ja koko adventtiaika Hoosiannan laulamisesta, sekä kolme joulukuusta koristeille. Kaiken kruunasi Ruthin rakkain joululaulu Neitsyt Mariasta Ruthin itsensä laulamana tilaisuuden lopuksi.

On jälleen lokakuu ja lokakuu on Marttojen Puurokuu!

Vuonna 2020 oli kulunut 40 vuotta siitä, kun Marttojen ensimmäinen kehitysyhteistyöhanke, Äiti ja lapsi Keniassa, käynnistyi. Järjestössämme heräsi 1970-luvun lopulla ajatus, että Marttojen menetelmiä voisi ottaa käyttöön naisten voimaannuttamiseksi myös Suomen ulkopuolella.

Maailma ei ole samanarvoinen kaikille, mutta voimme itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan se muuttuu. Kamerunilaisen Marie Louise Wandjin sanoin: ”Naisen elämä on kuin auto. On parasta opetella ajamaan, niin voi itse päättää, mihin suuntaan auto kulkee.”

Kuvapoiminta Belgian Marttojen somesta.

Etämarttailta 22.9.2020 Naisten terveydestä

Syksyn tullen Marttaillat myös palasivat, etänä. Ensimmäisessä illassa tiistaina osallistujia oli 21, mikä taisi olla ennätys Aihe oli tärkeä, naisen terveys, vaihdevuodet. Kiitos illan alustajalle, gynekologi Maria Lindenille hyvästä ja mielenkiintoisesta esityksestä aiheesta virisi paljon ajatuksia ja juttua riittäisi enemmänkin. 

Hallitus kokoontui  kesän jälkeen suunnittelemaan syksyn toimintaa. 

Tarkoitus oli pitää hybridikokous, mutta jouduimmekin siirtymään taas etäkokousmalliin.

Hallituksen kokous etänä Jitsissä 10.9.2020

Kävele Naiselle Ammatti -tempaus Tervurenissa 6.9.2020

Sää suosi, kun pitkästä aikaa oli mahdollisuus tavata hyväntekeväisyyden merkeissä. Onneksi olimme valmistautuneet jakamaan kävelijät ryhmiin, joten kävely sujui viranomaismääräysten mukaisesti.

Marttakävely 27.2.2020

Kylmässä ja sateessakin marttakävely onnistuu, kun on kunnon varusteet. Tällä kertaa kävelyporukassa oli mukana Merimieskirkon liikkuva sosiaalikuraattori Karri Salo, kuvassa Raija Kotajärven kanssa.

Kuva: Marlene Katajisto

Vuosikokous 16.2.2020

CV-klinikka 12.2.2020 Brysselin merimieskirkon kirjastossa

Järjestämme ensimmäistä kertaa työnhakukurssin, josta tämä ilta on toivottavasti vasta ensimmäinen osa. Jäsenemme Katja Lehto-Komulainen ideoi kurssin ja pyysi paikalle opettajaksi Dr. Daniel Valtakarin. Illan aikana saimme neuvoja CV:n ja työhakemuksen laatimiseen sekä vinkkejä haastattelutilanteisiin.

Daniel Valtakari ja innokkaat kurssilaiset.
Katja esittelee kurssin opettajan.

Jokamartan tee-se-itse -kurssi 8.2.2020

Belgian Marttojen ensimmäinen remppakurssi täyttyi päivässä. Kuusi nopeinta marttaa kokoontui lauantaina Tervureniin Wetzelarien autotalliin opettelemaan Walterin johdolla pieniä, mutta tärkeitä kodin korjaus- ja asennusjuttuja.

VIRKKAUKSEN ALKEET V

Viidennellä opetuskerralla harjoittelimme Päivin ja Tuijan opastuksella ihonpuhdistuslappujen virkkausta. Kestävää kehitystä edistämme tälläkin tavalla!

Nuorten kokkikerho 2019-2020

Syksyllä 2019 alkanut Nuorten kokkikerho päättyi kahteen kertaan vielä tammikuussa 2020. Brysselin merimieskirkon kanssa järjestetyllä kurssilla oli viisi kokoontumiskertaa ja näissä kävi yhteensä 50 nuorta. Kurssin vetäjinä olivat ruokamarttamme Raija Kotajärvi sekä Marlene Katajisto.

Ohessa kuvia viimeiseltä kurssikerralta 22.1.2020. Illan kolmenruokalaijin menussa valmistettiin alkuruuaksi salaattia, pääruoaksi pizzaa vapaavalintaisin täyttein ja jälkiruuaksi marjaista kääretorttua.