Sterrebeekin linna

🛑Sterrebeekin linna: viehättävä todistaja vuosisatojen historiasta🛑

Sterrebeekin kumpuilevan maiseman kätköissä sijaitsee arkkitehtoninen helmi: de Selliers de Moranville -suvun linna. Nykyisin elegantti uusklassistinen kartano sai alkunsa jo paljon aiemmin – alun perin jykevänä keskiaikaisena linnakkeena ja myöhemmin hienostuneena kesäasuntona Brysselin eliitille.

➡️Keskiaikaisesta linnakkeesta barokkiseen huvilaan

Sterrebeekin alkuperäinen linna, jonka Amelric Boote, Brysselin merkittävä henkilö, rakensi 1300-luvun lopulla, sijaitsi kylän keskustan koillisosassa. Tämä ei ollut koristeellinen huvila, vaan vesilinnoitus: neliönmuotoinen, jossa oli tornit, muurit ja ampuma-aukot. Linna oli asuttuna ja puolustettuna yli kolme vuosisataa, kunnes se purettiin noin vuonna 1750.

Kirkon aukion toisella puolella oli “miellyttävä talo” – eräänlainen maalaistalo viljelyksineen – jonka osti vuonna 1747 Brysselin varakas pankkiiri Jean-Antoine Ories. Vuonna 1761 hän purki vanhan huvilan ja rakensi tilalle uuden linnan samalla paikalla. Rakennusmateriaali saatiin puretusta vesilinnasta, ja linnan ympärille perustettiin noin kuuden hehtaarin barokkipuutarha. Kartano toimi pääasiassa kesäpaikkana: rauhallisena paikkana kaupungin hälinästä kaukana.

➡️Linna, jossa on luonnetta ja tyyliä

Linna itsessään on tyylikäs, valkoiseksi rapattu uusklassinen kartano. Aikanaan se oli neljältä sivulta veden ympäröimä ja siihen pääsi vain kivisillan kautta, joka johti suorakulmaiseen kunniakenttään.

➡️Erityisen kaunis on puutarhassa sijaitsevan neliömäisen Ludvig XV -paviljongin sisustus. Runsaasti koristeltu katto on todennäköisesti ranskalais-italialaisen sisustusarkkitehdin Giovanni Niccolo Servandonin käsialaa, joka mahdollisesti suunnitteli myös linnan, orangerien ja barokkipuutarhan. Paviljongin kulmissa on medallioneja Maria-Teresasta, keisari Frans I:stä ja muista merkittävistä Itävalta-Nederlannin henkilöistä.

➡️Oriesin kuoleman jälkeen vuonna 1789 kartano vaihtoi omistajaa useaan otteeseen. Vuonna 1908 se siirtyi vaikutusvaltaisen pankkiirin ja senaattorin Maurice Despretin omistukseen, joka herätti laiminlyödyn linnan uuteen eloon. Hän teetti perusteelliset korjaukset ja rikastutti kartanoa 1700-luvun elementeillä eri puolilta, mukaan lukien graniittinen porttikaari ja vaikuttava ullakkohuone. Myös porttitalo – elegantti palvelusväen siipi mansardikatolla – sai historiallisen materiaalin myötä kohennuksen.

➡️Kartano selvisi suhteellisen vahingoittumattomana ensimmäisestä maailmansodasta. Vuonna 1938 se periytyi Solvayn suvulle. 1900-luvun jälkipuoliskolla kartanoa vuokrattiin useille laitoksille ja perheille, mukaan lukien ritari Ernest de Selliers de Moranvillen perheelle. Hänen leskensä asui kartanossa kuolemaansa asti. Nykyisin yksi hänen pojistaan asuu siellä, ja upea puisto avataan yleisölle vuosittain kesäkuussa.

➡️Kartanoa ympäröivä puisto on todellinen löytöretki. Sieltä löytyy klassisia paviljonkeja, veistoksia ja ruukkuja vihreyden keskellä. Etelässä seisoo kahdeksankulmainen “Tuulipaviljonki”, joka on saanut innoituksensa Ateenan Tuulitorni-paviljongista, ja siinä on vaikuttavat terrakotta-frieesit sekä hieno empire-tyylinen sisustus. Länsirajalla kohoaa Minervatemppeli toscanalaisine pylväineen ja antiikin koristein, mahdollisesti siirretty toiselta Plovitsin kartanolta.

Pohjoisessa puistossa on viehättävä torni – mahdollisesti entinen faasani- tai lampola – jossa on ulkoneva olkikatto, valkoinen kivijalka ja rappaus, jossa on koristeelliset saumaukset. Se muistuttaa satumaista rakennusta ja on arviolta 1800-luvun alkupuolelta.

➡️Vuodesta 1958 lähtien sekä linna että porttitalo on suojeltu monumentteina. Myös puisto sai arvokkaan kulttuurimaiseman suojelustatuksen.